Pelataanko babkaa? Naudanluisia pelinappuloita keskiaikaisesta Turusta
Katsaus
Turun yliopisto
Åbo Akademi
Turun museokeskus
Turun museokeskus
Turun museokeskus
Tiivistelmä
Tämä katsaus käsittelee Turusta arkeologisilta kaivauksilta löydettyjä naudanluusta valmistettuja keskiaikaisia pelinappuloita. Samankaltaisesta pelistä nimeltä babka on taltioitu muistitietoja 1900-luvulla Karjalasta, ja pelityyppi on ollut tunnettu Länsi-Euroopassa ainakin keskiajalta alkaen. Tutkimuksen kohteena oli 32 naudan työstettyä sormiluuta, joita on tasoitettu, täytetty metallilla tai kuvioitu. Yhden nappulan sisälle on jopa kätketty pieni metalliesine, ehkä luun heitto-ominaisuuksien muuttamiseksi tai onnea tuovaksi amuletiksi.
Avainsanat: Keskiaika, pelinappula, babka, kaupunkiarkeologia
Abstract
In this article, we present medieval cattle bone gaming pieces from the Turku archaeological excavation material. A similar Karelian folk game called babka has been recorded in the 20th century and a similar type of game has been present in Western Europe since the medieval period. We studied a total of 32 worked cattle first phalanges, which have been cut in order to make them flatter, filled with metal, or decorated. In one bone there is a metal alloy object hidden inside, possibly to give it better throwing properties or to make it a good luck charm.
Keywords: Medieval, gaming piece, skittles, urban archaeology
Johdanto
Arkeologisilta kaivauksilta löytyy joskus esineitä, jotka tulkitaan pelinappuloiksi. Nappulat ovat voineet säilyä muodoltaan tunnistettavana nykypäivään saakka, kuten shakkinappulat, tai ne voidaan liittää esimerkiksi haudoista löytyneisiin, nappulat ja laudan sisältäviin kokonaisuuksiin (MacGregor 1985, 132–141; Lawrence 2014). Myös nopat ja rikkoutuneista saviastioista muotoillut pyöreät, litteät kiekot ovat helposti tunnistettavaa arkeologista pelivälineistöä.
Arkeologisilta kaivauksilta löytyvien esineiden alkuperäisen käyttötarkoituksen tulkitseminen on kuitenkin joskus haasteellista, sillä muuttuvat elinkeinot, tekniset innovaatiot ja uudet materiaalit ovat syrjäyttäneet vanhoja esinemuotoja. Tietoa menneisyyden materiaalisesta kulttuurista voidaan etsiä muun muassa kansatieteellisistä aineistosta, taiteesta sekä kirjallisten lähteiden kuvauksista. Materiaalisen kulttuurin muuttumisesta ja tulkinnan vaikeudesta kertoo esimerkiksi Turun Kuuvuorelta löytynyt luupuikko, jonka nuppi on veistetty pässinpään muotoon. Se tulkittiin alustavasti keskiaikaista perinnettä edustavaksi kirjoituspuikoksi, mutta esineen radiohiiliajoitus osoitti sen kuuluvan keskiajan jälkeiselle aikakaudelle, jolloin vahataulut ja niihin liittyvät kirjoituspuikot olivat jo poistuneet käytöstä. Todennäköisesti kyseessä on pikemminkin työväline, mahdollisesti verkonpaikkauspuikko (Harjula ym. 2015). Yksittäisen arkeologisilta kaivauksilta talteen otetun esineen tulkintaa voi vaikeuttaa myös harvinaisuus. Tiettyä esinetyyppiä voi löytyä vain muutama kappale tuhansien löytöjen joukosta. Vasta laajempi tarkastelu vertailevassa kulttuurisessa kontekstissa voi paljastaa esineen levinneisyyden ja sitoa sen tiettyyn käyttöyhteyteen ja kulttuuriseen perinteeseen.
Eräs nykysuomalaiselle usein tuntematon esinetyyppi on naudan sorkkiin kuuluvien luiden tarkkuusheittoon perustuvaan peliin kuuluvat osat. Kyseinen peli erilaisine variaatioineen on ollut yleinen Länsi- ja Pohjois-Euroopassa keski- ja uudella ajalla. Suomessa käytetyt alkuperäiset nimitykset pelille eivät ole säilyneet, mutta kutsumme tässä katsauksessa peliä nimellä babka Rafael Helangon artikkelin mukaan (Helanko 1975). Helanko teki babka-pelistä sanomalehtien kautta kyselytutkimuksen 1970-luvulla, ja vastausten perusteella peli on tunnettu 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla erityisesti Laatokan Karjalassa sekä Itäisessä Pohjois-Suomessa.
Peliin liittyvä perinne on katkennut Suomessa, eikä pelivälineistön tunnistaminen ole siis itsestään selvää. Pelinappuloita on tallennettu jonkin verran Kansallismuseon kokoelmiin, mutta arkeologisilta kaivauksilta löytyneet työstetyt naudan sormiluut ovat Suomessa saaneet erilaisia tulkintoja. Niitä on esimerkiksi arveltu työkalujen kahvoiksi. Esinetyypin tulkinta nousi ajankohtaiseksi, kun vuonna 2014 Turun Katedraalikoulun arkeologisilta kaivauksilta löytyi työstetyn naudan sormiluun palanen. Ryhmä erilaisten arkeologisten aineistojen ja menetelmien asiantuntijoita kiinnostui löydöstä ja tutki kaikki tiedetyt Turusta löydetyt työstetyt naudan sormiluut. Tutkimus on julkaistu Lund Archaeological Review -lehdessä, ja tämä katsaus perustuu kyseisen artikkelin tietoihin (Bläuer ym. 2020).
Babka-peli ja sen kulttuurinen tausta
Babka-pelin pelaamiseen tarvitaan “keilat” sekä heittoväline. Keiloina käytettiin yleensä naudan ensimmäisiä sormiluita, joita kutsuttiin esimerkiksi babkoiksi tai paaskoiksi. Heittoväline saattoi olla esimerkiksi kivi, putkiluu tai tinalla täytetty naudan sormiluu, tinapersu. Helanko (1975) tallensi 1970-luvulla pelistä useita erilaisia versioita, joista yksinkertaisimmassa, Pohjois-Suomessa lasten pelaamassa, on pyritty kaatamaan kaikki vastustajan nappulat. Aikuisten miesten suosimissa monimutkaisemmissa versioissa, joita voitiin pelata rahasta, pyrittiin esimerkiksi kaatamaan vain tietyt babkat.
Babka-tyyppinen peli on tunnettu ainakin keskiajalta lähtien Länsi- ja Pohjois-Euroopassa. Arkeologiset työstetyt naudanluiset pelinappulat on yhdistetty peliin, jolle on useita nimityksiä eri alueilla (englanniksi skittles, ruotsiksi kasta kota) (esimerkiksi Baart ym. 1977, 452–454; Luik ym. 2015; Arkeologerna 2018). Peli on myös mukana alankomaalaisen taiteilijan Pieter Bruegelin maalauksessa Kinderspiele (Lasten leikkejä) vuodelta 1560.
Arkeologiset naudanluunappulat Turusta
Turun kaupunkikaivauksilta on vuosikymmenten saatossa otettu talteen tuhansia kiloja eläinten luita. Nämä ovat pääosin peräisin eläinten kasvatukseen, teurastukseen ja syömiseen liittyvästä kotitalousjätteestä, jota on kertynyt kaupunkilaisten pihapiiriin ja tunkioille. Kaivausten aikana luuaineistosta poimitaan erilleen luuesineet, jos ne tunnistetaan kentällä. Varsinkin runsaslöytöisillä kaupunkikaivauksilla suuri osa luuesineistä huomataan kuitenkin vasta luiden puhdistuksen jälkeen varsinaisen luuanalyysin aikana. Naudan sormiluista tehdyt nappulat ovat vain vähän työstettyjä, joten niistä suurin osa on havaittu vasta luuanalyysissä.
Turun museokeskuksen ja Aboa Vetus Ars Nova -museon kokoelmissa on yhteensä 32 naudan ensimmäistä sormiluuta, jossa on merkkejä tarkoituksenmukaisesta työstämisestä, joka ei liity eläimen ruhon teurastuksen jälkeiseen käsittelyyn (Bläuer ym. 2020; taulukko 1; kuva 1). Näihin luihin on porattu reikiä, niiden pintaa on tasoitettu ja niihin on viilletty tai kaiverrettu merkkejä. Osa on täytetty metallilla ja osan läpi on lyöty rautanaula. Usean pinnassa on toistuvaan käsittelyyn viittaava kiiltävä, sileä patina. Naudan ensimmäinen sormiluu on noin 8 cm pitkä, kompakti luu, joka pysyy pystyasennossa itsestään ilman muokkausta (Kuva 1). Yhdellä naudalla näitä luita on kahdeksan kappaletta, ja ne ovat kuuluneet ruhon taloudellisesti vähäarvoisimpiin osiin. Sormiluita on siis ollut runsaasti tarjolla keskiajalla, ja ne ovat olleet luonteva valinta pelinappuloiksi.
Työryhmä tutki luunappuloita monitieteisestä näkökulmasta. Tutkimuksessa huomioitiin löytöjen arkeologinen konteksti eli löytöyhteys. Suurin osa luista on peräisin Turun keskiaikaisista piha- ja tunkiokerroksista. Luita on löytynyt eri kaupunginosista, eikä selvää sosiaaliseen asemaan liittyvää yhteyttä löytynyt. Kaikki nappulat ovat peräisin joko keskiajalle ajoittuvista tai sekoittuneista, vailla tarkkaa ajoitusta olevista kerroksista. Vaikka muualla Länsi- ja Pohjois-Euroopassa babka-pelin versioita on pelattu myös uudella ajalla, Turusta tästä ei ole merkkejä. Tosin täytyy huomioida, että keskiaikaista luumateriaalia on analysoitu Turusta huomattavasti enemmän kuin uudelle ajalle ajoittuvaa aineistoa. On siis mahdollista, että keskiajan jälkeiselle ajalle ajoittuvia nappuloita ei siksi ole vielä löydetty
Naudanluunappulat, niiden työstöjäljet ja täytemateriaalit tutkittiin erilaisten menetelmien avulla. Kaikki luut paitsi yksi ovat peräisin aikuisista naudoista. Luut, joita on tasoitettu tai joihin on kaiverrettu kuvioita tai reikiä ovat todennäköisesti keiloja, ja merkit kertovat omistajasta tai luiden arvosta pelissä. Heittoluiksi tulkitut luut on täytetty metallilla ja mahdollisesti maalla tai kivillä niiden painon lisäämiseksi ja heitto-ominaisuuksien parantamiseksi. Luista otetuista röntgenkuvista paljastui, että osa lyijytäytteestä oli yhtenä kappaleena luun sisällä (kuva 2), mutta osa oli täytetty lyijymuruilla. Yhden nappulan sisältä paljastui röntgenkuvassa yllätys. Ulkopäin tarkasteltuna luussa vaikuttaa olevan täytteenä rautanaula. Tarkempi tutkimus paljasti kuitenkin, että luun sisällä oli piilossa pieni seosmetallinen esine. Nappula saattoi olla salaisesti painotettu, jotta siitä tulisi pelkällä rautanaulalla varustettua parempi heittoluu. Kyseessä on saattanut myös olla pelionnea tuottava amuletti. Luiden sisällä oleva materiaali tutkittiin XRF (röntgenfluoresenssi) -menetelmällä, joka osoittautui olevan tarkempi kuin silmämääräisesti ja magneetin avulla tehty tutkimus. Esimerkiksi erittäin hapettunut eikä enää magneettinen rautanaula luokiteltiin alustavasti lyijytäytteeksi, mutta röntgenkuva ja XRF-analyysi muuttivat tulkinnan.
Babka-peliin liittyvän kulttuurin muutos ja jatkuvuus
Turusta löydetyt naudanluunappulat ovat osa keskiajalla laajalle levinnyttä peliperinnettä. On todennäköistä, että pelin säännöt ovat vaihdelleet eri alueilla ja eri aikakausina. Rafael Helangon (1975) mielestä babka-peliin liittyvä monipuolinen ja yksityiskohtainen sanasto osoitti pelin pitkästä historiasta, ja tämä on arkeologisten löytöjen valossa todennäköistä.
Turusta ei ole löytynyt keskiajan jälkeiseltä ajalta esineitä, joita voisi varmasti sanoa babka-pelin nappuloiksi. Tämä voi liittyä tutkitun luuaineiston vähäiseen määrään, mutta ei ehkä kuitenkaan selitä työstettyjen nappuloiden täydellistä puuttumista aineistosta. Rafael Helanko (1975) arvelee babka-pelin harvinaistumisen erääksi syyksi 1900-luvun puolivälissä Karjalassa tapahtuneen omavaraistalouden väistymisen, jonka myötä nautoja ei enää teurastettu kotona. Tämä selitys ei kuitenkaan päde uuden ajan Turkuun, jossa sormiluita on vielä ollut helposti saatavilla.
Pelivälineiden materiaali voi myös vaihtua, vaikka vanha muoto säilyisikin. Suomen kansallismuseon kansatieteelliseen kokoelmaan on talletettu kokonaan metallista valmistettu heittonappula, rautabapka (kuva 3; Finna-tietokanta, K6884:7), joka vastaa muodoltaan täysin alkuperäistä naudanluista esikuvaansa. Myös muita luisia pelinappuloita on valmistettu myöhemmin muovista säilyttäen alkuperäisen muodon tunnistettavana (esimerkiksi Bunnock- ja Knucklebones -pelien nappulat: The Original Bunnock n.d.; Museums Victoria n.d.).
Ehkä peli muutti muotoaan niin, että nappulat eivät ole enää tunnistettavissa. Keskiaikaisten nappuloiden eteen on nähty vaivaa, ja myös luun sisälle piilotettu metalliesine kertoo pelaamisen, ja siinä voittamisen, merkityksellisyydestä. Pelin merkityksen muuttuminen aikuisten rahapelistä lasten leikiksi voisi aiheuttaa pelinappuloiden muokkaamiseen nähdyn vaivan vähenemistä (vertaa Helanko 1975). Sormiluut pysyvät pystyssä ilman minkäänlaista tasoitusta tai työstöä, ja heittovälineeksi on voitu ottaa täytetyn sormiluun sijasta jokin muu luu, kivi tai esine (Helanko 1975). Esimerkiksi färsaarelaisessa pelin versiossa (kasta kungar) heittovälineenä on käytetty naudan jalan muita luita (Jirlow 1931; Göteborgs Stadsmuseum n.d.). Pelin tällaisesta versiosta ei välttämättä jäisi mitään tunnistettavia merkkejä arkeologiseen aineistoon, vaan pelinappuloina käytetyt luut luokiteltaisiin todennäköisemmin tavalliseksi kotitalousjätteeksi.
Babka-peli kokeiluun?
Yhteistyössä turkulaisten museoiden kanssa babka-peli voisi tarjota mahdollisuuden tuoda keskiaikainen pelikokemus suuren yleisön saavutettavaksi. Kuten kanadalaisesta Bunnock-pelistä, jota pelataan hevosen sormiluilla (The Original Bunnock, n.d.), myös Babka-pelistä voitaisiin valmistaa muovinen versio 3D-printterin avulla sekä vertailusetti aidosta naudanluusta.
Kiitokset
Tutkimus on tehty osana Suomen Akatemian rahoittamaa BoNe-projektia (Borrowing from the neighbor. Animal husbandry methods and cultural contacts in the Northern Baltic Sea region. Rahoituspäätös 286499).
Lähteet
Arkeologerna. 2018. “Lucka 8: Att kasta kota på medeltiden.” Julkalender. Arkeologerna (blogi). 8.12.2018. https://arkeologerna.com/bloggar/arkeologernas-julkalender/att-kasta-kota-pa-medeltiden/.
Baart, Jan, Wiard Krook, Ab Lagerweij, Nina Ockers, Hans Van Regteren Altena, Tuuk Stam, Henk Stoepker, Gerard Stouthart ja Monika Van der Zwan. 1977. Opgravingen in Amsterdam; 20 jaar stadskernonderzoek. Amsterdam: Fibula-van Dishoeck.
Bläuer, Auli, Sonja Hukantaival, Riikka Saarinen, Maarit Hirvilammi jaTanja Ratilainen. 2020. “Cattle phalanx gaming pieces from Turku, Finland.” Lund Archaeological Review 24–25: 7–25.
The Original Bunnock. n.d. Vierailtu 6.4.2021. http://www.bunnock.com/index.php.
Göteborgs Stadsmuseum. n.d. “GM:36115: spelpjäs”. http://62.88.129.39/carlotta/web/object/27678.
Harjula, Janne, Bläuer, Auli, Hukantaival, Sonja, Ikäheimo, Janne, Kirjavainen, Heini ja Ratilainen, Tanja. 2015. “Animal-headed bone artefact from Kuuvuori in Turku interpreted – and reinterpreted.” Finskt museum 120–122: 131–147.
Helanko, Rafael. 1975. “Babka.” Kotiseutu 1975 (4): 193–198.
Jirlow, Ragnar. 1931. “Drag ur färöiskt arbetsliv.” RIG – Kulturhistorisk tidskrift 14: 97–133.
Lawrence, David. 2014. “A Pictish Origin for Hnefatafl?” Board Game Studies Journal Online 8: 63–79. http://bgsj.ludus-opuscula.org/Home/ArticleDetails/100.
Luik, Heidi, Ulla Kadakas, Villu Kadakas, ja Liina Maldre. 2015. “Bone and Antler Working in the Tallinn Suburb of Kivisilla, 14th–19th Centuries. The Results of the Archaeological Investigations at Tartu Road 1.” Lietuvos Archeologija 41: 143–168.
MacGregor, Arthur. 1985. Bone, Antler, Ivory & Horn. The Technology of Skeletal Materials since the Roman Period. London: Croom Helm.
Museums Victoria. n.d. SH 990053. Knucklebones – Plastic. https://collections.museumsvictoria.com.au/items/254093.
Copyright (c) 2021 Auli Bläuer, Sonja Hukantaival, Riikka Saarinen, Maarit Hirvilammi, Tanja Ratilainen
Tämä työ on lisensoitu Creative Commons Nimeä-EiKaupallinen-EiMuutoksia 4.0 Kansainvälinen Julkinen -lisenssillä.